Sulje kirja ja muistele lukemaasi. Mitä tulee mieleen?
Kirjoita asiat ylös. Avaa sitten kirja uudelleen, tarkista mitä muistit ja korjaa virheesi.
Luulisi, että tällainen opiskelu ei olisi kovinkaan tehokasta. Eikö olisi parempi käyttää sama aika siihen, että lukee asian vielä kerran? Kertaa niin kauan, että asia varmasti jää mieleen.
Ei välttämättä.
Oppimisessa kuuluisa maalaisjärki johtaa joskus harhaan. Kun luemme samaa tekstiä uudelleen, asia alkaa tuntua tutulta. Teksti näyttää ymmärrettävältä ja käsitteet tunnistaa helposti. Tästä voi syntyä tunne siitä, että asia on jo opittu.
Tuttu ei kuitenkaan ole sama asia kuin osattu.
Kun kirja suljetaan ja asia pitäisi tuottaa itse, tilanne muuttuu. Yhtäkkiä huomaa, ettei tuttua käsitettä osaakaan selittää. Kaava näyttää paperilla selvältä, mutta sitä ei muistakaan ilman mallia. Työvaihe tuntuu itsestään selvältä videota katsellessa, mutta itsenäisesti tehtynä seuraava vaihe ei tulekaan mieleen.
Tässä tullaan muistista palauttamisen harjoitteluun eli retrieval practiceen.
Muistaminen ei ole vain oppimisen mittaamista
Muistista palauttamisessa opiskelija yrittää aktiivisesti palauttaa aikaisemmin opittua tietoa mieleensä ilman, että vastaus on samalla nähtävissä.
Tämän voi tehdä hyvin yksinkertaisesti. Mitä muistat juuri lukemastasi? Mitä tämä käsite tarkoittaa? Mikä suure tähän liittyy? Miksi tämä kytkentä toimii näin? Opiskelija voi myös piirtää kytkennän muistista tai ratkaista tehtävän ilman malliesimerkkiä.
Oleellista on, ettei vastausta vain katsota uudelleen. Se yritetään ensin tuottaa itse.
Tämä tekee tehtävästä vaikeamman. Juuri siksi se voi olla oppimisen kannalta hyödyllistä.
Muistista palauttamisen vaikutusta oppimiseen on tutkittu paljon. Tutkimuksissa aikaisemmin opitun asian aktiivinen palauttaminen on usein parantanut myöhempää muistamista enemmän kuin saman materiaalin uudelleen opiskeleminen.
Muistista palauttamisen vaikutusta oppimiseen on tutkittu paljon. Tutkimuksissa aiemmin opitun asian aktiivinen palauttaminen on usein parantanut myöhempää muistamista enemmän kuin saman materiaalin uudelleen lukeminen.
Tässä on mielestäni yksi koko asian kiinnostavimmista kohdista. Testi ei olekaan pelkästään tapa selvittää, mitä opiskelija osaa. Testaaminen voi itsessään olla tapa oppia.
Testillä en tässä tarkoita välttämättä koetta tai arviointia. Kyse voi olla yhdestä kysymyksestä keskellä oppituntia, lyhyestä Moodle-tehtävästä, tyhjälle paperille kirjoittamisesta tai opettajan esittämästä kysymyksestä. Laita materiaali pois ja kerro omin sanoin, mitä juuri opit.
Miksi uudelleen lukeminen tuntuu niin hyvältä?
Uudelleen lukemisessa on yksi hankala ominaisuus. Se tuntuu helposti tehokkaalta.
Toisella lukukerralla teksti on jo tuttu. Lukeminen sujuu nopeammin ja asiat näyttävät selvemmiltä. Tämä sujuvuus voidaan helposti tulkita osaamiseksi.
Mutta opiskelutilanteessa vastaus on koko ajan edessä. Todellisessa käyttötilanteessa sitä ei välttämättä ole.
Sähköasentajan pitäisi esimerkiksi osata tunnistaa tilanteeseen liittyvä periaate, valita oikea toimintatapa ja käyttää osaamistaan myös silloin, kun tehtävä ei näytä täsmälleen samalta kuin harjoituksessa.
Siksi oppimista ei pitäisi rakentaa pelkästään sille, että opiskelija näkee oikeita vastauksia. Hänen pitää myös joutua tuottamaan niitä itse.
Aivojakin pitää käyttää
Ajattelen tätä hieman samalla tavalla kuin lihasten harjoittamista. Vertaus ei tietenkään ole biologisesti kirjaimellinen. Aivot eivät ole lihas.
Emme kuitenkaan odota lihasten kehittyvän katsomalla, kun joku toinen harjoittelee. Lihaksia täytyy käyttää. Samalla tavalla oppimisessa tarvitaan oppijan omaa aktiivista toimintaa.
Aivoissa oppimiseen liittyy niiden kyky muuttua kokemuksen ja toiminnan seurauksena. Tätä kutsutaan neuroplastisuudeksi. Oppiminen tarkoittaa siis myös muutoksia aivoissa.
Tässä kohtaa lihasvertaus mielestäni toimii. Tarkoitus ei ole väittää, että aivot toimisivat kuten lihakset. Tarkoitus on ajatella sitä, kuka tekee työn.
Opiskelija voi katsoa videota, kuunnella opettajaa tai seurata vierestä kun joku toinen tekee tehtävää. Aivot eivät tietenkään ole silloin toimettomina. Tarvitaan tarkkaavaisuutta, havaintoja tehdään ja tietoa käsitellään. Oppimisen kannalta kiinnostava kysymys on kuitenkin se, mitä opiskelija itse joutuu tiedolla tekemään.
Kun materiaali poistetaan näkyvistä ja opiskelijan pitää palauttaa asia muististaan, tilanne muuttuu. Vastausta ei enää tunnisteta materiaalista vaan se pitää löytää omasta muistista.
Juuri tätä pitäisi mielestäni harjoitella enemmän.
Ammatillisessa koulutuksessa tällä on erityinen merkitys
Ammatillinen koulutus on osaamisperusteista. Siksi kiinnostava kysymys ei ole ainoastaan se, onko opiskelija nähnyt asian.
Parempi kysymys on, pystyykö opiskelija palauttamaan tarvittavan tiedon mieleensä ja käyttämään sitä.
Tämä ero on tärkeä myös digitaalisten oppimateriaalien suunnittelussa. Moodleen voidaan rakentaa paljon sisältöä. Tekstiä, kuvia, videoita, animaatioita ja erilaisia esimerkkejä. Ne voivat kaikki tukea oppimista.
Pelkkä sisällön esittäminen ei kuitenkaan vielä takaa, että opiskelija joutuu käyttämään muistiaan.
Siksi materiaalin väliin tarvitaan tilanteita, joissa katsominen ja lukeminen loppuvat hetkeksi. Opiskelijan pitää itse tehdä jotain.
Tämä voi olla pieni kysymys heti uuden asian jälkeen. Myöhemmin samaa asiaa voidaan kysyä uudelleen hieman eri tavalla. Olennaista on, ettei opiskelijan tarvitse itse päättää harjoitteleeko hän muistista palauttamista. Se voidaan rakentaa osaksi tavallista opiskelua.
Kaikkea ei tarvitse opetella ulkoa
Muistista palauttaminen ei tarkoita sitä, että kaikki koulutus pitäisi muuttaa ulkoa opetteluksi.
Sähkötekniikassa esimerkiksi keskeiset käsitteet, suureet, symbolit, komponenttien ominaisuudet ja turvallisen työskentelyn periaatteet muodostavat tietopohjan, jonka pitäisi olla helposti käytettävissä. Jos jokaisen peruskäsitteen joutuu jatkuvasti etsimään materiaalista, myös vaativampien asioiden ymmärtäminen ja ongelmien ratkaiseminen vaikeutuvat.
Mutta pelkkä käsitteiden muistaminenkaan ei riitä.
Seuraava askel on käyttää niitä. Selittää, vertailla, laskea, mitata, rakentaa ja ratkaista ongelmia.
Siksi hyvä oppimisympäristö ei kysy vain, mikä tämä on.
Myöhemmin sen pitää kysyä, miksi tämä toimii näin.
Lopulta pitäisi päästä siihen, osaako opiskelija käyttää tietoa myös uudessa tilanteessa.
Muistista palauttaminen ei siis ole oppimisen päätepiste. Se on yksi keino rakentaa sellaista tietopohjaa, joka on myöhemmin käytettävissä ymmärtämiseen, ongelmanratkaisuun ja soveltamiseen.
Ehkä yksinkertaisin ohje on lopulta sama kuin alussa.
Sulje kirja ja muistele lukemaasi.
Lähteet
Corral, D. & Carpenter, S. K. (2025). Effects of retrieval practice on retention and application… Learning and Instruction, 100.
Weinstein, Y., Madan, C. R. & Sumeracki, M. A. (2018). Teaching the science of learning. Cognitive Research: Principles and Implications, 3, 2.